Ohjeita akvarellimaalaukseen, paperin liimaus

Posted by on marras 29, 2018 in Yleinen | 0 comments

Pieni vinkki

Akvarellimaalaus on taiteenlaji jolla pystyy herkästi tulkitsemaan näkemäänsä. Tapoja maalata on varmaan yhtä paljon kuin maalareitakin. Voidaan sanoa ettei todellakaan ole mitään yhtä oikeaa tapaa suoriutua maalauksesta.

Joskus näkee kuinka todella hieno maalaus on pilattu niin, ettei paperin liimaukseen pohjaan ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Minusta mikään ei ole niin kauheaa katseltavaa kuin ryppyinen maalaus kehystettynä. Kirkas lasi vielä teoksen päällä korostaa ryppyisyyttä.

Samoin kuin tapoja maalata on monia, voidaan paperikin saada suoraksi erilaisilla konsteilla. Kerron nyt kuvin kuinka itse liimaan paperin vaneripohjaan ja näin työ jää lopulta suoraksi ja on kaunis katsella kehyksissä.

akvarellivälineitä
Tarvittavat välineet kuvassa

Tarvittavat välineet

Akvarellimaalaukseen  tarvittavat välineet. Värit, sivellin, paletti, maalauspaperi, puhdasta vettä ja liimapaperi akvarellipaperin liimaamiseen vanerilevylle

Liimapaperin pitää olla happovapaata niin sen voi jättää lopuksi vaikka kiinni akvarellipaperiin.

Raphael siveltimet ovat hinta-laatu suhteeltaan hyvä valinta siveltimeksi. Samoin muovinen paletti toimii  hienosti tuubivärien kanssa. Loppuja Raphael siveltimiä tarjouksessa verkkokauppani taidekirppis sivulla



Tuubivärit ovat nopeampia käyttää kuin värinapit. Ja kun ne kuivuvat paletille niistä irtoaa väri samoin kuin värinapeista, eli ei mene värit haaskuun vaikka kuivuvat paletilla.

Käytän myös akvarelliliituja joista määrätyt sävyt olen sitonut kumilenkillä toisiinsa, näin värit löytyvät nopeasti

vanerin karhentaminen

Liimauksen aloitus

Akvarellimaalus alkaa paperin liimaamisella pohjavaneriin. Vanerin pinta on hyvä karhentaa vaikka puukolla siitä kohden mihin paperin reuna osuu. Liimapaperi tarttuu silloin paremmin levyyn.

vaneripohja akvarellimaalaukseen

Vanhaa maalauspohjaa olen käyttänyt monia vuosia. Paperi saa jäädä kiinni levyyn, uusi paperi liimataan vaan tilalle. Ja oikeastaan se tarttuukin paremmin kun tuo vanha liimaperi on alla.

Happovapaasta liimapaperista leikataan sopivan pituiset palat, jotka kastellaan kevyesti vedessä. Liika vesi voidaan kevyesti sormien välissä vetää varovasti pois niin, ettei ohut kasvisliima lähde kokonaan pois liimapaperista.



Kostutetut liimapaperinauhat levitetään hetkeksi pöydälle kuivumaan liimapuoli ylöspäin. Ja kun liimaperi tarttuu tarramaisesti sormeen on se valmis liimattavaksi.

Tämän jälkeen paperi on valmis maalattavaksi. En siis kostuta paperia vaan aloitan maalauksen kuivalle paperille joka maalausvaiheessa sitten kostuu sopivaksi, kun käytän paljon vettä.

akvarellivärit paletilla

Muovipaletille pusersin värituubeista aiheeseen sopivia sävyjä. Tarvikkeet koriin ja maalaamaan ulos vaikka sinivuokkoja.

akvarellitarvikkeet korissa



Maalaan kuivalle paperille joka maalauksen edetessä kastuu riittävästi kun käytän runsaasti vettä.  Sinivuokko aiheena on erittäin herkkä maalattava eikä siinä välttämättä tarvitse käyttää vettä kovinkaan paljon.

Märkään maalaukseen voi kevyesti kynnellä tehdä varret sinivuokkoihin.

akvarellit kuivuu

Kun maalaus on valmis annetaan sen rauhassa kuivua ennen paperin irroittamista levystä. Varmuuden vuoksi sen voi vielä tukankuivaajalla kuivata, että se on varmasti kuiva. Jos paperin irroittaa liian aikaisin, kun se on vielä kostea se ei jää suoraksi vaan kupruilee.

Lopuksi vielä kuva akvarellimaalauspöydästäni jonka aikoinaan vanhan työkaverini kanssa suunniteltiin ja rakennettiin. Siinä pöytälevy kallistuu ja voi lukita mihin asentoon vaan, pyörät alla kätevä liikutella.

 

Kiitos kun jaksoit seurata loppuun asti

Täältä löydät maalaamiani akvarelleja