Kukat kertovat- Kesänäyttely 2022

Tervetuloa tutustumaan kevään ja kesän 2022 verkkotaidenäyttelyyni!
Järjestin tammikuussa 2022 ensimmäisen verkkotaidenäyttelyni, joka sai niin hyvän vastaanoton, että päätin jatkaa näyttelyiden järjestämistä samalla formaatilla. Tämä uusi verkkotaidenäyttelyni alkaa keväästä ja täydentyy aina loppukesään saakka erilaisilla tarinoilla ja teoksilla.

Tarinat alkavat lapsuudestani ajalta, jolloin isäni työskenteli Nikanderin puutarhassa, joka oli ihan meidän naapurissa Porin Viikerissä. Siellä kasvoin osittain kasvihuoneiden välissä tutustuen moniin erilaisiin kukkiin. Isäni kävi myös torilla myymässä puutarhuri Nikanderin kanssa kukkia. Sitä kautta minäkin pääsin tutustumaan torielämään jo 6-vuotiaana, kun myin kieloja Porin Kauppatorilla.
___________________________________________________

Taidenäyttelyideni avajaistilaisuuksissa on perinteisesti ollut pieni musiikkiesitys ja monenlaista tarjoiltavaa, pikkusuolaista ja kuohuviiniä nautittavaksi.

Näin verkkonäyttelyssä naposteltavat jäävät valitettavasti katsojan vastuulle, mutta musiikkiesitys on kuitenkin mahdollista järjestää! Tämän taidenäyttelyn avausmusiikin esittää Capu, minkä myötä toivotamme kaikki näyttelyvieraat lämpimästi tervetulleiksi
tutustumaan näyttelyn tarinoihin ja teoksiin.


Capu kesäfiiliksissä
ja alla hänen musiikkitervehdyksensä teille.
Tervetuloa tutustumaan taidenäyttelyyn!



Alla olevat 1960-1980-luvuilla otetut kuvat sain käyttööni puutarhuri Nikanderin tyttären yksityiskokoelmista. Kaikki tämä puutarhan ja kukkien kanssa touhuaminen jäi nuorena pysyvästi mieleeni, mistä syystä kukat ovat aiheena edelleen lähellä sydäntäni ja esillä erityisesti akvarellitaiteessani.


Näiden alkusanojen myötä pääsemme itse näyttelyssä esillä oleviin teoksiin.

Yllä olevan akvarellimaalauksen vasemmassa laidassa näkyy pitkä mies kassi kädessä. Hänen takanaan torikäytävällä myin kieloja ensimmäisen kerran vuonna 1961 ollessani 6-vuotias. Äitini veli seisoi ensimmäisenä päivänä vierelläni ja opetti myyntiä. Maassa jalkojeni vieressä oli kieloämpäri ja kielonippu molemmissa käsissä. Yleensä kuljin Viikeristä torille linja-autolla, mutta pääsinpä kerran sinne naapurini amerikanraudallakin.

Tässä uusimpia teoksiani ”Kesäaamun Vanamot” ja ”Kirsikka kukkii V”. Molemmat teokset löytyvät profiilisivultani
Alempana sivullani lisää uusia teoksia

Sinivuokkoja löytyy omasta puutarhasta ja lähiympäristöstä vielä enemmän. Lapsuuteni maisemissa niitä oli myös paljon ja odotin kovasti, että sain ensimmäiset sinivuokot poimia ja viedä kotiini. Tämä akvarellimaalaus löytyy taideverkkokauppa n sivulta

Valkovuokot kukkivat kohta heti sinivuokkojen jälkeen. Valkovuokkoja en ole maalannut yhtä paljon kuin sinivuokkoaiheita. Tämä uusin teos taitaa olla vasta jopa toinen valkovuokkomaalaukseni. Tässä linkki teokseen Valkovuokkojen aikaan

Tähän kohtaan näyttelyä Capulta toinen näyttelyyn liittyvä musiikkivideo.




Keväiset rentukat ovat myös hieno aihe akvarellimaalarille. Rentukka on myös monelle tärkeä vuoden kulun ja kevään merkki. Se kasvaa joskus valtavana kukkamerenä ja se keltaiset kukat tuovat iloa lämpöä kevääseen.

Ketunleipä kukkii. Teos myynnissä n sivulla

Ketunleipä ja Vanamo aihe ovat kumpikin pieninä kukkina haastavia kukkia maalata akvarelleina. Jos taiteilijalla on vähänkin murheita maalaushetkellä niin sivellin ei välttämättä kulje niin kevyesti kuin näiden kukkien maalaus akvarellitekniikalla vaatisi.

Omenapuun oksa –akvarellimaalaus ssa


Suven säveliä -Akvarellimaalaus, myynnissä ssa.

___________________________________________________

Liki merta, kun ollaan niin kyllä pitää merimaalauksiakin näyttelyssä olla esillä. Mäntyluodon Kallo on ehtymätön paikka meriaiheille.

Akvarellimaalaus ”Yksinäinen purjevene II”
Maalauksen aihe Mäntyluodon Kallosta jossa horisontissa näkyy usein purjeveneitä.
Löytyy sivultani

– odotan paluutasi tällä rannalla tuulisella.
Maalauksen aihe Mäntyluodon Kallosta jossa horisontissa näkyy usein purjeveneitä.
Taideverkkokaupan sivullani on lisää teoskuvia ja tietoa teoksesta

Aallot mi rantaan lyö
Maalauksen aihe Mäntyluodon Kallosta jossa horisontissa näkyy usein purjeveneitä.
Lisää kuvia n sivullani
Uusin merimaalaukseni löytyy n sivultani teostietojen kera



Velipoika kaivoi Lapissa Harriojalla kultaa 1990 luvulla ja käydessäni häntä tapaamassa tallensin kameralla monia hienoja lapinmaisemia samoin ne jäivät myös mieleeni ja aika ajoin tämä nuoruusaika nousee muistoihin ja maalaan niiltä lapinreissuilta teoksia.
Teos ” Keskiyönvaloa Lapissa” löytyy Taikon sivultani kehystettynä teostietojen kanssa

Keskiyön valoa lapissa II
Yötön yö Harriojalla, Kutturassa. Aihe on ajalta jolloin velipoika kaivoi Harriojalla kultaa
Löytyy Taikon sivultani

Olen lapsesta lähtien rakastanut metsää, sen puita ja etenkin metsän vanhoja kantoja. Tuntuu kuin jokaisella kannolla olisi oma tarinansa kerrottavanaan. Kannoista löytyy myös mitä ihmeellisimpiä muotoja jotka hyvällä mielikuvituksella alkavat jopa elää. Siksi rakastan maalata vanhoja kantoja.

Syksyä kohden väkisinkin mennään niin toin näyttelyyni sienimaalauksen viime syksyltä. Sieniaiheita pitää aina näyttelyssä olla, laskin vielä tämän teoksen hintaa aika mukavasti. Löydät teoksen Taikon sivultani

Menneissä näyttelyissäni minulla on ollut osasto, jossa olen myynyt joitain vanhempia teoksia alennushinnoin.
Perinne jatkuu tässäkin näyttelyssä, ja muutama teos on nyt myynnissä alennettuun hintaan. Taikon sivulla teoksen hinta on alennettu jo valmiiksi.

Punaiset unikot öljyvärimaalaus uudelleen kehystetty nykyaikaisella kehyslistalla MYYTY
Öljyvärimaalaus ”Kesäpäivä Kirjurinluodolla”
alkuperäinen hinta 3500 € nyt hinta alennettu Taikon sivullani 1900 €
Suuritöinen öljyvärimaalaus joka on harvinainen maalausmuisto Porista 1950 luvulta
Teos löytyy sivultani
Aamukalassa – Poika on lähtenyt aamuvarhain narraamaan kissalleen särkiä. Kissa odottaa malttamattomana portailla. Aurinko ei ole vielä noussut ja pieni usva pehmentää maiseman ääriviivoja, ilmassa raikkaan kesäaamun tuoksu.

Jaan lopuksi anoppini Sinikka Niemisen runon ”Ilman unelmia”.
Minusta siinä on jotain rohkaisevaa tälle ajalle.



______________________________________________________________________________________

Hienoa että katselit näyttelyni loppuun asti, ja Kiitos vierailustasi! Toivon, että sait tästä paljon hyvää ja taiteellista mieltä tulevaan.
Jos jotain jäi mieleen askarruttaamaan, voit ottaa yhteyttä taideverkkokauppa Taikoon tai suoraan minuun. Löydät molempien yhteystiedot alempaa.

Tämän verkkonäyttelyni teokset ovat kaikki myynnissä taideverkkokauppa Taikossa. Teosten hinta sisältää aina kuriiripalvelun, eli teos toimitetaan asiakkaalle turvallisesti kotiin.

Yhteydenotot Taidemaalari Markku Mäkelä puh. 0500 722832, email. markku@taidemaalari.fi
Taiko puh. +358 44 231 5269 email info@taiko.art