Tilaustyöt omasta aiheestasi

Tilaustyöt

Tilaustöiden osuus tuotannossani on ollut noin 30%. Ne olivat aikoinaan niin suosittuja, että taidegalleriat ja taidekauppiaat tilasivat pidetyimmistä maalausaiheistani erilaisia versioita. Yksityiset ihmiset halusivat maalauksina tallentaa muistoja rakkaista maisemistaan ja pihapiireistään. Näitä aiheita maalaan yhä mielelläni, mutta perinteiset muotokuvamaalaukset olen delegoinut kollegoilleni.

Perinteisten muotokuvien maalaaminen vaatii tarkkaa sivellinkättä, mikä tuottaa niskavaivaiselle liikaa haasteita. Olen jättänyt tämän tarkkuutta vaativan aiheen nuoremmille.
Omaishoitajana joudun myös miettimään, kuinka vaativiin tilaustöihin pystyn nykyään, koska aikani maalaamiseen on hyvin rajallista.

Kaikista täällä verkkosivustollani esitellyistä teoksista on mahdollisuus saada tilauksesta vähän samankaltainen muokattu uusi maalaus.

  • Tilaustöiden maalaaminen on mukavaa, mutta samalla haastavaa.

    Tilaustyöt voivat olla yksinkertaisia: asiakas lähettää pari valokuvaa ja toivoo niistä akvarellimaalausta. Haastavampaa on tilanteessa, jossa kiipeämme asiakkaan kanssa vaikkapa Pirulanvuoren huipulle ja etsimme kuvakulmia maalaukseen jopa parinkin tunnin ajan jyrkällä kalliolla.

    Jos saan itse valita toimintatavan, niin juuri tuo kiipeily, kulkeminen ja luontoon tutustuminen on paras lähtökohta maalauksen toteutukselle. Se antaa maalaukselle syvyyttä ja tarinan, jonka haluan välittää asiakkaalleni muistoiksi.

    Galleriasta löytyy kuvia maalauksista, jotka olemme yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelleet hänen toiveittensa mukaisesti.

  • Tilaustyön hinta sovitaan aina etukäteen

    Tilaustyön hinta riippuu maalauksen koosta, aiheen vaativuudesta ja kehystyksestä. Keskikokoinen työ, jonka kuvan koko on 45 cm x 65 cm + kehykset, on ollut suosituin koko ja hinnaltaan yleensä 1350 €. Kookkaammat ja aikaa vievät aiheet 1800 € – 5000€

    Tilaustyön ennakkomaksu on 10% sovitun maalauksen hinnasta. Maksu työn edetessä 1-3 erässä, tai sopimuksen mukaan. Saat kuvia maalauksen edistyessa sähköpostiisi tai vaihtoehtoisesti jos annat luvan niin voin laittaa kuvia työn edistyessä Facebookin ammattisivulleni missä voit niitä seurata.

    Maalauspohjassa käytän aina erittäin laadukasta, museolaatuista pellavakangasta ja suomalaista kiilakehystä johon pellavakangas pingotetaan. Samoin akvarellimaalauksessa käytän parhaita markkinoilla olevia akvarellipapereita ja värejä.

    Akvarellimaalaus tilaustyönä

    Akvarellimaalauksissa hinnat alkavat 190 –700 €. Akvarellit on kehystetty happovapailla materiaaleilla. Jokaisen akvarellin hintaan sisältyy kirkas taidelasi, happovapaa 4 -10 cm leveä paspartuuri, taustapahvi sekä kehysvalikoimastani valitsemasi ulkokehys.
    Hinnat ovat ohjeellisia ja sisältävät aina ALV:n

    Lopullisen hinta-arvion saat nopeasti ottamalla minuun yhteyttä. Voit myös lähettää valokuvia aiheesta suoraan sähköpostiini.
    Toivottavasti tästä tietoiskusta on sinulle hyötyä suunnitellessasi tilausaihetta.

    Älä epäröi ottaa yhteyttä, jos mieleesi heräsi jotain kysyttävää!