Tärkeää tietoa taulun pakkaamisesta

Taideteoksen synty, siveltimestä kankaalle


Näet kauniin maalauksen seinällä ja jäät ihastelemaan sitä, katselet kuinka taiteilijan sivellin on loihtinut kankaalle kauniin maalauksen. Oletko koskaan miettinyt mitä kaikkea on tapahtunut, että tuo taulu on seinällä sinun katseltavanasi.

Se on edeltänyt monia erilaisia toimenpiteitä ja satoja työtunteja. Lopuksi joku on sen taulun ostanut ehkä taidenäyttelystä, tuonut kotiinsa ja ripustanut seinälle.

Yritän hahmottaa kuinka omat maalaukseni ovat päässeet asiakkaideni kotien seinille aiemmin ja miten se tapahtuu nykyään.

  • Taidenäyttelyissäni myydyt taulut noudettiin näyttelyn päätyttyä.

    Ennen vanhaan vuosikymmenien ajan pidin paljon taidenäyttelyjä joista näyttelyn päätyttyä asiakkaat nouti ostamansa teokset. Harvoin tuli tilanne, että postitin taulun asiakkaalle, kun hänelle oli este ettei päässyt noutamaan ostamaansa teosta.

    Taideteoksen nouto näyttelyn jälkeen on turvallisin tapa viedä taulu kotiin ja asettaa se seinälle katseltavaksi.

    Nykyään minulla ei elämäntilanteestani johtuen ole mahdollista järjestää taidenäyttelyitä livenä vaan myyn teoksiani taideverkkokauppojen välityksellä. Se tuo haasteita taulujen lähettämisessä asiakkaille.

    Seuraavassa lyhyttarinassa infoa miten nykyään toimin lähettäessäni teokseni ehjinä ja kauniina asiakkaideni seinille.

  • Miten pakkaan ja lähetän taulut nykyään asiakkailleni.

    Olen Postin välityksellä lähettänyt tauluja asiakkailleni noin 40 vuoden ajan ja vain kerran on yhdestä pienestä taulusta lasi mennyt rikki ihan omasta syystäni. Olin unohtanut hieroa hiekkapaperilla lasin reunan ennen kehystämistä ja silloin en vielä käyttänyt styrox levyä pakkaamisessa niin lasiin tuli porein kuljetuksen aikana. Asiakas vei taulun lähimpään kehystämöön lasin vaihtoon ja minä korvasin sen hinnan hänelle.

    Alhaalla kuvia kuinka pakkaan taulun nykyään.

    Taulun päälle tulee useampi kerros kuplamuovia ja sen päälle styrox levy molemmin puolin ja vielä lopuksi vahva pahvi. Kuplamuovi ja styrox levy ovat uusia, ja päällispahvi on puhdasta kierrätyskelpoista pahvia jota saan lähikaupoista.
    Pikkutaulujen pakkaamiseen riittää pelkkä kuplamuovi ja pahvi.

    Toivon näiden parin tarinan tuovan sinulle luottamusta siihen, että saat lähettämäni maalaukset ehjänä kotiisi.