Kehystyspalvelu Artifact

Kehystämö toimii kotiateljeeni yhteydessä

os. Rasinojantie 9
29600 Noormarkku (Pori)

Kehystyspalvelu on keskeytettynä toistaiseksi aikapulan vuoksi.
vanhoja asiakkaitani yritä palvella mahdollisuuksieni mukaan soita 0500 722832


Perustin kehystämöni vuonna 1993. Siitä asti tähän päivään olen valmistanut satoja kehyksiä yrityksille, taiteilijoille kuin yksityisillekin.

Kehystyspalveluihini kuluu kaikenlainen taiteeseen liittyvä apu jota pystyn antamaan, kuten:

– uusien taideteosten kehystys
– vanhojen taulujen uudelleen kehystys
– vanhojen maalausten pienimuotoinen restaurointi, maalauksen pinnan puhdistus, mahdollisten reikien ja repeämien korjaus.

Kuvia asiakkaan n. 100 vuotta vanhan taulun puhdistuksesta ja uudelleen kehystyksestä. Puhdistin pinnan öljyvärimaalaukseen kehitetyllä puhdistusaineella. Kehys piti uudistaa ohuempaan ja kevyempään malliin. Vanha kehys oli kiinnitetty kahden tuuman rautanauloilla. Uuden kehyksen kiinnitin vähän nykyaikaisemmalla tekniikalla, jonka voi helposti avata.

Taulujen uudelleen kehystys

Vanhat taulut, joissa on käytetty lasia ja ns. paspista, saattavat joskus näyttää kovin kellastuneilta. Näissä on käytetty hapollisia kehystysmateriaaleja, ja teoksen kiinnityksessäkin on voitu käyttää tavallista maalarinteippiä. Nämä kaikki vahingoittavat taideteosta.

Uudelleen kehystämisellä voidaan taideteoksen ikää pidentää, kun vaihdetaan kaikki vanhat pahvit uusiin happovapaisiin materiaaleihin.

Ulkomailta tuodut rullalle käärityt maalaukset

Nämä ovat usein kovin huonokuntoisia johtuen maalauskankaan heikosta laadusta. Maalauksen pinta saattaa olla murentunut tai täynnä halkeamia.

Nämä teokset voidaan vielä pelastaa liimaamalla ne pahville. Myös maalauksen pinnan lakkaus tuo hieman lisää kestävyyttä.

Asiakkaalle kehystetty kaksi suurta työtä 40 mm vahvalle kiilakehykselle. Kankaiden reunat käännetty kehyksen taakse niin tauluihin on saatu kolmiulotteisuutta.

Kehyslistavalikoima

Nykyään on mahdollista saada tuhansia erilaisia kehyslistoja. Oma listavalikoimani on pienten tilojen johdosta rajallinen. Erikoislistoja saan tilattua kuitenkin alle viikossa.

Joskus on listatarpeita, joita ei löydy välttämättä keneltäkään maahantuojalta. Silloin on mahdollista itse maalata ja tuunata listoja.

Kuvassa valkoista kehyslistaa jota maalasin eräälle asiakkaalle.

Kehyslistojen edustajan vierailu

Kehystämössäni vierailee 1-3 kuukauden välein myös italialaisten ja espanjalaisten kehyslistojen maahantuojan edustaja esittelemässä uutuuslistoja.

Kehystämöni yhteydessä on pieni kotigalleria

Kotigalleriassani on esillä vaihtuva valikoima öljyvärimaalauksia, akvarelleja ja grafiikkaa. Myös pikkutauluja löytyy hyvä valikoima. Ne sopivat sisustuselementteinä monenlaisiin, pienempiinkin tiloihin ja ovat mukavia lahjoja ystäville.

Kotigalleria on näin korona-aikaan auki rajoitetusti. soita 0500 722832

Tervetuloa taide-elämykseen!


Soitathan kuitenkin ensin, niin sovitaan tapaamisaika. Puh. 0500 722 832