Tervetuloa tutustumaan 2024 verkkotaidenäyttelyyni!
Järjestin tammikuussa 2022 ensimmäisen verkkotaidenäyttelyni, joka sai niin hyvän vastaanoton, että päätin jatkaa näyttelyiden järjestämistä samalla formaatilla.
Verkkotaidenäyttelyn teokset on linkitetty taideverkkokauppoihin jossa niitä voi vapaasti katsella ja myös sitä kautta ostaa.
_______________________________________________
Näyttelysivuni päivittyy kesän mittaan uusilla teoksilla joten poikkeathan uudelleen!
Tässä uusimmassa näyttelyssäni 2024 olen käyttänyt edellisen verkkonäyttelyn pohjaa helpottamaan uuden näyttelyn rakentamista.
Omaishoitajana aikani ei enää riitä niin kuin aiemmin ja kuitenkin haluan paneutua taiteeseen ja sen esittämiseen näyttelyissä. Perinteiseen taidenäyttelyyn ei toistaiseksi ole mahdollisuutta niin toivon tämän verkkotaidenäyttelyn tuovan taiteeni ulottuvillenne ja antavan iloa sen katsomisesta.
Taidenäyttelyssä on yleensä näyttelyn avaaja joka kertoo jotain näyttelystä, taiteilijasta ja hänen työskentelystään.
Tapio Vallin päätoimittaja emeritus avasi näyttelyni Porissa tavaratalo Sokoksella 16.3.2019. Hän lupautui myös kertomaan jotain tästä uudesta näyttelystäni.
Ystäväni, taiteilija Markku Mäkelä ammentaa taulujensa aiheet luonnosta, paikallisuudesta ja kotiseutuhengestä. Taitavalla siveltimellään hän maalaa lämmöllä ja herkkyydellä, mikä nostaa katsojassa tunteet ja muistikuvat esiin. Markun väsymättömyys ja vilpittömyys on aitoa ja hänen taiteensa taidemaalauksen perinteitä kunnioittavaa. Sen vuoksi uskallan lämpimästi suositella tutustumista hänen uusimpaan taidenäyttelyynsä, joka sekin on osoitus hänen oivalluksestaan uuden tietotekniikan hyväksikäyttöön. Eikä matka Markun näyttelyyn ole pitkä.
Taidenäyttelyideni avajaistilaisuuksissa on perinteisesti ollut pieni musiikkiesitys ja monenlaista tarjoiltavaa, pikkusuolaista ja kuohuviiniä nautittavaksi. Näin verkkonäyttelyssä naposteltavat jäävät valitettavasti katsojan vastuulle, mutta musiikkiesitys on kuitenkin mahdollista järjestää! Tämän taidenäyttelyn avausmusiikin esittää Capu, minkä myötä toivotamme kaikki näyttelyvieraat lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan näyttelyn tarinoihin ja teoksiin.
Isäni oli puutarhalla töissä 20 vuotta ja olin lapsena usein hänen mukanaan. Kaikki puutarhan ja kukkien kanssa touhuaminen jäi nuorena pysyvästi mieleeni, mistä syystä kukat ovat aiheena edelleen lähellä sydäntäni ja esillä erityisesti akvarellitaiteessani. Liitteenä jokunen muistorikas kuva Nikanderin puutarhalta jossa isäni työskenteli.
Näiden alkusanojen myötä pääsemme itse näyttelyssä esillä oleviin teoksiin.
Valo on meille kaikille tärkeää ja välttämätöntä ja etenkin väreille. Väri syntyy valosta. Ellei olisi valoa, ei olisi myöskään värejä. Kaikki, mitä näemme on valon ansiota. Värit vaikuttavat hyvinvointiimme saaden aikaan erilaisia mielihyväntunteita. Keltainen, oranssi ja punainen herättävät ajatuksia ilosta ja rakkaudesta. Oranssi on piristävä ja raikas, vaikuttaa mielialaan myönteisesti. Keltainen antaa voimaa ja ehkäisee väsymystä.
Esittelen tässä näyttelyssä useita maalauksiani joissa valolla on suuri merkitys teoksessa. Aloitan keväästä jolloin puissa ja pensaissa ei ole vielä lehvästöä silloin valo on todella herkkää ja puhdasta.
___________________________________________________
Sinivuokkoja
Sinivuokot ovat kevään ensimmäisiä herkkiä kukkia ja sopivat siksi hienosti akvarellimaalauksen aiheiksi ja niissä juuri puhtaan värittömän valon vaikutus näkyy hyvin.
”Keväistä keijupölyä sinivuokkometsässä” -akvarellimaalaus
Kevätaamuista alkaa maalausinspiraatio valonsäteiden osuessa ensimmäisiin hentoihin kasveihin jotka puskevat itseään läpi routaisen maan. Ensimmäisiin pieniin pälvipaikkoihin ilmestyvät kauniin sävyiset sinivuokot. Meillä puutarhassa västäräkki esiintyy usein samaan aikaan sinivuokkojen kanssa. Maalauksessani hän seisoo sammaloituneen kiven päällä ihmetellen aamunvalossa väreilevää hentoa keijupölyä. Katsele teosta Taikossa
Sinivuokot kevätaamuna II
https://taidemaalari.net/tuote/sinivuokot-kevataamuna/Sinivuokot ovat kevään ensimmäisiä herkkiä kukkia ja sopivat siksi hienosti akvarellimaalauksen aiheiksi. Aamun valossa kukat ovat herkimmillään ja terälehtien sävy vaihtuu valon lisääntyessä.
Katsele teosta verkkokkaupassani
__________________________________________________________________
Sinivuokot
Aurinko on hetki sitten noussut ja sen valo on vielä lämpimän sävyistä kunnes se päivää kohden kirkastuu. Peipponen laulaa kannon nokassa kevätaamun säveltään ja sinivuokotkin jo nostaneet terälehtensä ylös, kohta on kesä. viime vuoden näyttelyssä.
Katsele teosta Taikossa
Puolikuuta peipposesta
Peipponenkin esiintyy usein samaan aikaan sinivuokkojen kanssa, siksi hänkin pääsi mukaan tähän uusimpaan sinivuokkomaalaukseeni.
Katsele teosta Taikossa
________________________________________________________
Alta lumen ja jään
Sinivuokkoja löytyy omasta puutarhasta ja lähiympäristöstä vielä enemmän. Lapsuuteni maisemissa niitä oli myös paljon ja odotin kovasti, että sain ensimmäiset sinivuokot poimia ja viedä kotiini.
Katsele teosta Taikossa
Kesäisiä aiheita
Kevätpäivä rentukkapurolla
Keväiset rentukat ovat myös hieno aihe akvarellimaalarille. Rentukka on myös monelle tärkeä vuoden kulun ja kevään merkki. Se kasvaa joskus valtavana kukkamerenä ja se keltaiset kukat tuovat iloa ja lämpöä kevääseen.
Katsele teosta Taikossa
Sienimetsän keiju
Nuoresta lähtien olen kerännyt syksyisin sieniä, äitini suolasi ne ämpäreihin ja myytiin niitä sitten erilaisiin ruokaloihin. Nykyinen sienestämiseni on enemmänkin harrastus ja kunnon kohentaminen. Enää ei jaksa niin kuin nuorena, välillä pitää istahtaa kannon nokkaan huilaamaan. Siinä istuessa on rauhallista kuunnella ja katsella metsän elämää, valo leikkii puiden siimeksessä ja oikein, kun siristää silmiä niin saattaa nähdä keijun tanssivan. Tämä on luonnon terapiaa joka ruokkii mieltä ja aivoja, antaa mielikuvitukselle siivet selkään.
Katsele teosta Taikossa
Herkutteleva varis ja kateellinen ystävä
Varis on löytänyt kylältä herkkupalan ja lentänyt metsän reunaan sitä syömään. Harakka on myös huomannut herkun ja lentänyt variksen perässä. Kohta kisaillaan kumpi herkun oikein syö.
Katsele teosta verkkokaupassani
Ketunleipä kukkii
Katsele maalausta verkkokaupassani
Uusinta uutta
Myyty Taikossa
Katsele teosta verkkokaupassani kehystettynä
Tähän väliin kolme uusinta öljyvärimaalaustani jotka ehtivät juuri kuivumaan ja pääsivät mukaan näyttelyyn.
Perhoskoiran puutarha
maalaus jää pysyvästi omaan kokoelmaani
Kaksi Poriin liittyvää aihetta
Teoskuvaa klikkaamalla näet sen verkkokaupassani kehystettynä kera hinnan ja teostietojen
Teoskuvaa klikkaamalla näet sen verkkokaupassani kehystettynä kera hinnan ja teostietojen
Merimaalauksia
Mäntyluodon Kallosta
Liki merta, kun ollaan niin kyllä pitää merimaalauksiakin näyttelyssä olla esillä. Mäntyluodon Kallo on ehtymätön paikka meriaiheille.
Aallot mi rantaan lyö II
Teos löytyy Taikosta myytyjen teosten sivulta
Aallot mi rantaan lyö V
Maalauksen aihe Mäntyluodon Kallosta. Vasemmalla rannalla häämöttää Kallon majakka joka on rakennettu vuonna 1903. Majakka on siitä erikoisella paikalla, että sen juurelle voi ajaa autolla. Katsele maalausta verkkokaupassani
Yksinäinen purje II
Aurinko kohta laskee, aallot lyövät lämpimään rantakallioon, yksinäinen purjehtija horisontissa. On kaunis suvi-ilta Mäntyluodon Kallossa. Katsele maalausta verkkokaupassani
Yksinäinen purje
Aurinko kohta laskee, aallot lyövät lämpimään rantakallioon, yksinäinen purjehtija horisontissa. On kaunis suvi-ilta Mäntyluodon Kallossa.
Tähän kohtaan näyttelyä Capulta toinen näyttelyyn liittyvä musiikkivideo.
Talven valoa
Talvi on usein niukkavaloinen ja väritön. Kuitenkin auringonlaskun aikaan saattaa löytää hetkiä jolloin luonto aivan kylpee valossa ja värin sävyt liikkuvat keltaisesta oranssin kautta punaiseen. Esittelen muutaman tällaisen teoksen joista osa on viime talvelta ja jo myyty.
Aurinko vierailee talvisessa metsässä II
Keltainen, oranssi ja punainen herättävät ajatuksia ilosta ja rakkaudesta. On tutkittu, että huoneessa sopiva määrä keltaista ja oranssia väriä stimuloi aivoja positiivisesti. Oranssi on piristävä ja raikas, vaikuttaa mielialaan myönteisesti. Keltainen antaa voimaa ja ehkäisee väsymystä. Nämä lämpimät sävyt maalauksessani tuovat katsojalle mielíhyvää väreillään.
viime talven näyttelyssä Katsele maalausta Taikossa
Aurinko kultaa lumisen pihan
Tyylitelty aihe maalaistalon pihapiiristä jossa paljon pihlajia, vasemmalla riihen nurkka, oikealla lumisia puita ja pihlajanoksa hieman tarkempana maalattu. Auringon valo luo maalaukseen lämpimän tunnelman, ja silmiä siristämällä aihe hieman tarkentuu. viime talven näyttelyssä.
Katsele maalausta Taikossa
Vielä on punatulkkuja III
Aurinko on juuri laskenut lumisen metsän taakse luoden samalla tunnelmaa ja taustaa jossa punatulkkujen kaunis väri tulee hienosti esille. Punatulkkupariskunta on jälkikasvuineen palannut kyliltä lähimetsään yöpymään. Huomenna jälleen uusi päivä kylälle nauttimaan ihmisten tarjoamista kauralyhteistä. Keväämmällä alkavat pesintäpuuhat toiveena uusia laulajia lähimetsän puihin. Punatulkkujen pariside kestää toisen linnun kuolemaan asti, ja linnut liikkuvat pesimäajan ulkopuolellakin aina yhdessä.
Pakkanen hyydyttää
Talvinen aurinko laskee, pakkanen kiristyy, joki alkaa jäätymään ja vastarannalla lämpiää rantasauna. Punatulkut ovat tulleet metsästä katsomaan olisiko joku laittanut pihaansa kauralyhteen heitä varten.
Katsele maalausta verkkokaupassani kehystettynä
Valoa koivikossa
Talviaurinko pilkistelee koivujen välistä ja heijastuu etualan lumelle kaunistii eri sävyinä
Teosta voi katsella Taikon sivullani
Valoa koivikossa | Taiko
Öljyvärimaalaus ”Kesäpäivä Kirjurinluodolla”
alkuperäinen hinta 3500 € hinta alennettu 1900 €, nyt verkkokaupassani 1260 €
Suuritöinen öljyvärimaalaus joka on harvinainen maalausmuisto Porista 1950 luvulta
Ruusuportti II
Ruusuporttia katselen harteilla kukkien huntu, valkeat teriöt loistaen kaikessa kesän tuntu. Ruusuportista kuljen takaisin arkiseen työhön, salvan taakseni suljen ja kaipaan taas kesäyöhön. Tästä linkki taikoon.
Kevätpäivä rentukkapurolla
Rentukka on monelle tärkeä vuoden kulun ja kevään merkki. Se kasvaa joskus valtavana kukkamerenä ja se keltaiset kukat tuovat iloa lämpöä kevääseen. Tästä linkki Taikoon
Torielämää
Torielämässä on aina tunnelmaa. Itse olin lapsena torilla myymässä erilaisia kukkia, sipuleita, marjoja ja seppeleitä talvella. Tämäkin maalaus vie muistoni sinne kauas lapsuuteen. Silloin ei ollut torilla paljoakaan lokkeja niin kuin nykyään, maalauksen oikeassa
alareunassa lokkipari taistelee silakasta. Tästä linkki Taikoon
Kesän muisto
Kesän muisto 1960 luvulta Porista. Kesäinen hetki Isolinnankadun varrelta jossa ihmisiä kulussa ja pulu pariskunta löytänyt kadulta syötävää.
Tässä linkki Taikoon
Ennen vanhaan Isolinnankadulla
Kesäinen näkymä Porin Isolinnankadulta, liikenne oli vielä 1960 luvulla kaksisuuntainen. Oikeassa reunassa Hietasalon Kahvilan pieni nostalginen kesäterassi.
Tässä linkki Taikoon
Jaan lopuksi anoppini Sinikka Niemisen runon ”Ilman unelmia”.
Minusta siinä on jotain rohkaisevaa tälle ajalle.
______________________________________________________________________________________
Näyttelysivuni päivittyy kesän mittaan uusilla teoksilla joten poikkeathan uudelleen!
Hienoa, että katselit näyttelyni loppuun asti, ja Kiitos vierailustasi! Toivon, että sait tästä paljon hyvää ja taiteellista mieltä tulevaan. Jos jotain jäi mieleen askarruttaamaan, voit ottaa yhteyttä taideverkkokauppa Taikoon tai suoraan minuun. Löydät molempien yhteystiedot alempaa.
Tämän verkkonäyttelyni teokset ovat myynnissä taideverkkokauppa Taikossa ja omassa taideverkkokaupassani.
Yhteydenotot Taidemaalari Markku Mäkelä puh. 0500 722832, email. markku@taidemaalari.fi
Taiko puh. +358 44 231 5269 email info@taiko.art