Maalauspohjan pingotus kiilapuille
Kaikki alkaa maalauspohjan valmistamisesta. Niitäkin on saatavana valmiina, mutta usein ne ovat puuvillakankaasta tehtyjä, jolloin kestävyys ei ole pellavakankaan luokkaa. Sitten on pohjia, joissa kangas on liimattu pahville. Ne ovat suhteellisen laadukkaita ja kestäviä.
Itse maalaan yleensä pellavakankaalle, jonka sävytän pingottamisen jälkeen akryylillä. Sävynä jokin umbran, poltetun siennan ja ultramariinin sekoitus. Akryyliväri saa olla aika laihaa, ja se levitetään nopeasti leveällä siveltimellä kankaaseen ja pyyhitään nukkaamattomalla kankaalla tasaiseksi.
Hengityssuojain on tarpeen silloin jos sävytetään useampia suuria pohjia. Akryyliväri voi pitkäaikaiskäytössä, päivittäin ja runsaasti käytettynä aiheuttaa allergiaoireita. Itse olen ammattini kautta herkistynyt sille niin, että jos käytän sitä päivittäin, aiheuttaa se lämpöilyä ja allergiaoireita. Harvemmin käytettynä tätä vaaraa ei pitäisi olla, mutta ilmanvaihdosta maalauksen aikana on silti hyvä pitää huoli.
pingotuspihdeillä kankaan kiristys onnistuu kiilat myös kulmiin hengityssuojain on tarpeen sävypohjan valmistus

Pieni vinkki kiilojen pysymiseen paikoillaan
Kuvassa ohjeet kuinka saat kiilapuiden kulmiin asennetut kiilat pysymään paikoillaan. Yleensä taulun ja kiilapuiden kuivuttua kiilat putoavat pois paikoiltaan. Sen jälkeen kangas voi löystyä ja näyttää rumalta. Kiiloihin nidotaan niitti niturilla ja sen jälkeen lyödään paikoilleen. Näin kiilat ei tipu eikä kangas löysty vuosikymmenienkään päästä.
Maalauksen aloitus luonnostelemalla.
Maalaus voidaan luonnostella kevyesti esim. hiilikynällä ja sen jälkeen akryyliväreillä. Lyijykynää ei kannata käyttää, koska sen jälki saattaa näkyä värien läpi.
Akryyliväreillä voidaan luonnostelun jälkeen maalata aika pitkällekin ennen kuin siirrytään öljyväriin. Ennen öljyväriin siirtymistä pohjaan on laitettava retussivernissa, joko siveltimellä tai sprayna.


Tämä aihe on Merikarvialta eräänä kauniina kesäpäivänä. Taulussa oleva poika istui kivellä, hänellä oli kädessään keppi jolla hän sousi niin, että vesi pärskyi. Maalasin hänet kuitenkin uittamassa laivaa mikä tilanne on sellainen perinteinen maalausaihe.
Pyöreän maalauspohjan valmistus
Pohjaksi käyvät kaikki materiaalit, jotka pysyvät suorassa. Alla olevissa kuvissa kangas on liimattu levylle ja reunat käännetty taakse ja nidottu niturilla.
Tämän jälkeen juhannusruusuaihe on luonnosteltu akryylivärillä, sitten laitettu välivernissa ja maalattu loppuun öljyväreillä.
Tämä tekniikka, jossa käytän sävypohjaa, käy sekä Alla Prima -maalaukseen että laseeraustekniikkaan. Öljyvärimaalauksessa on erilaisia tekniikoita ja tapoja kymmenittäin. Itse olen tällä tavoin maalannut jo kymmeniä vuosia. Toisaalta joskus on aiheita, jotka on järkevää maalata ihan vain pelkälle valkoiselle kankaalle.
Alla vielä yksi esimerkki aiheen luonnostelusta ja maalauksesta:

